Uudenlainen lähestymistapa päihdekasvatukseen

Nuorten päihdekulttuuri on muuttunut. Päivittäinen tupakkatuotteiden käyttö, toistuva humalajuominen ja sosiaalinen altistuminen huumeille yleistyivät 1990-luvulla. Vapaampi suhtautuminen alkoholinkäyttöön on madaltanut kokeilu- ja käyttöikää, mikä on myös lisännyt nuorten huumausainekokeiluja.

Nykyinen uhkakuviin perustuva päihdevalistus ei kosketa niitä nuoria, joilla ei ole omakohtaista kokemusta tai ongelmaa päihteiden kanssa. Asennetta.-päihdetietokampanja on suunniteltu vastaamaan nykypäivän vaatimuksia. Se ei saarnaa tai pelottele, vaan pyrkii ennemminkin jakamaan puolueetonta tietoa ja herättämään keskustelua. Tavoitteena on ennaltaehkäistä nuorten päihdekokeiluja antamalla työkaluja ryhmäpaineen vastustamista ja päihteettömien valintojen tekemistä varten.

Asennetta. on aivan uusi tuote, jonka kehittämisessä otetaan huomioon myös koulujen välinen yhteistyö, jotta siitä tulee mahdollisimman hyvin koulujen opetustavoitteita palveleva työväline. Jatkossa tietoja voidaan päivittää ja tarpeen vaatiessa tuotetta kehitetään kouluilta saadun palautteen perusteella. Tavoitteena on jatkuva hanke ja päihdekasvatus- materiaali, joka mukautuu muutoksiin nopeasti. Oppimateriaalista on myös verkkoversio, johon voi tutustua intranettunnusten avulla.

 

Asennetta.-kampanja
Uudenlainen
lähestymistapa
Asiantuntijoita ja nuorten idoleita
Intranet
 
Asennetta.-cd-rom: 

Multimagia Oy
Yliopistonkatu 42
PL 373
40100 Jyväskylä
 
 
Lisätiedot:
markkinointi@multimagia.com
puh. (014) 261 313